lauantai 31. lokakuuta 2009

lauantai 24. lokakuuta 2009

Ihania tavaroita


Koska olen ihastunut kaikenlaisiin kauniisiin esineisiin ja astiohin, niitä tulee osteltua, vaikkei niille aina ole sijoituspaikkaa tiedossa. Ostelin tällä kertaa Dolores-kaupasta.



Halusin kaksi ruusukuppisarjaa. Tässä kermanekka. Nämä ovat kyllä liian isoja 1:12 maailmaan, mutta silti oikein kauniita ja ihania.



Valkokultainen ja ruusukuvioinen kuppisarja ovat kai lähinnä kokoa 1:10.



Valkoinen kaadin on posliinia, tarjotin metallinen. Roosan värinen pullo tuli kaupanpäällisenä.



Maalasin kaksi pikkupöytää kultamaalilla.



Pikkuinen pullo ja tosi pikkuiset lasit ovat lasia. Lasin korkeus  0,6cm ja pullon 2cm.



Tarjottimen tein peilinpalasta, jonka reunaan liimasin kultanauhaa.



Arkkulipasto tulee Hotelli Maulanlinnan ravintolasaliin sivupöydäksi. Laitan lipaston päälle juustoja tarjolle. Laatikoista löytyy aterimia nälkäisille asiakkaille.



Pienet astiat vaan ovat NIIN ihania...



Tämä muistuttaa matkastamme kaukaiseen Kiinaan. Shanghaissa joimme teetä tällä tavalla tarjoiltuna. Aasialainen teesetti on Reutter-posliinia.



Sinisen kuppisarjn olen saanut lahjaksi Marjalta.



Kipat ja kupit ovat niin ihania, ettei niitä voi vastustaa...ei näillekään ole vielä missään paikkaa olemassa...



Sivupöydät ja pikkupöydät...ehkä näille löytyy paikka hotellista...



Taulut kehystin pöytätabletin säleistä. Pienin taulu etualalla: kehystin sen paksulla liimakerroksella: siitäkin tuli ihan kiva. Taulut laitan hotellihuoneiden seinille. Taulujen vieressä näkyy Leilukan tekemiä astioita, ne ovat jo vanhempia hankintoja.



Yhteiskuvassa ostoksia ja lahjoja. Taulut ovat puutikuilla kehystettyjä nettitulosteita ja kortteja.


 


 

perjantai 16. lokakuuta 2009

Hissillä ylös ja alas


Hotelli Maulanlinnaan on asennettu näköalahissi



Tein hissikuilun verhotangon pakkauksesta



Hissikoria voi nostaa ja laskea. Hissikoneisto puuttuu (vielä), pitää nostaa käsipelillä



Hissikorin takaseinä on peiliä ja koristeina ääriviivatarroja



Asiakkaat pääsevät nyt kätevästi kerroksiin



Hissikuilu on rapputasanteiden vasemmalla puolella. Hissikori on nyt neljännessä kerroksessa.



Tässä näkyy hissikorin nostovaijerit



Laitoin hotellin nimen johtokourun päälle



Rapputasanne kerroksessa 5

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Hotellin rappukäytävä


Miehen avustuksella sain rapputasanteet kiinnitettyä Hotellin takaseinään.



Kiinnitin kuumaliimalla DHE:sta tilaamani mustat muoviset kaiteet.

Minulla oli varastoituna pitkä pahviputki, jonka halkaisin kahtia ja maalasin samalla maalilla kuin Hotellin. Putki peittää Hotellin sähköistyksen. Aaah, olen tähän peittävään ratkaisuun ylen tyytyväinen!



Tasanteiden vasemmalle puolelle tulee hissi!



Vieraat pyyhkivät jalkansa kumimattoon. Matot ovat jonkin ATK-laitteen "jarrutarroja", jotka joskus pelastin joutumasta roskiin.



Olen oikein tyytyväinen tähän käytävään, mielestäni se onnistui ihan kivasti, vai mitä mieltä Sinä olet?



Tämä puoli Hotellista taitaa ollakin parempi tai edustavampi puoli

torstai 8. lokakuuta 2009

Aistikas Haaste



Sain Annamelta tällaisen aisteihin liittyvän haasteen, joka kuuluu näin:


 


1. Laita tunnustus blogiisi.

2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.

3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.

4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.

5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.

 

NÄKÖ: maailma ja elämä on värikästä

KUULO:  kuulen, kuuntelen, keskustelen

TUNTO: olen tunteellinen romantikko

MAKU: rakastan hyvää.... ruokaa ja juomaa


HAJU: tuoksut ovat tärkeitä, monet muistot tulevat mieleen tuoksujen myötä

 

 

Poimi tästä Aistikas Haaste mukaasi, ole hyvä!

 

 

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Hotellissa tapahtuu


Hotellivieraita odotellaan...



Laitoin vihdoin hotellihuoneiden oviin numerot ja kahvat. Numerot tarroja, kahvat ostettu nettikaupasta.



Kerroksiin pääsee pian helpommin: ei tarvitse enää seinäkiipeillä, vaan huoneisiin pääsee ihan käytävältä...



Tein tämän virityksen puurimoista ja pahvilevyistä. Pahvilevyt leikkasin ison tapettikirjan kansista. Kaiteet tietenkin tarvitaan vielä ja hissi tai raput, joilla pääsee kerroksiin. Viritys on ruiskumaalattu Granit-effect Kivitekstuurilla. Tasanteille liimasin kokolattiamatot.



Tämän perheen tilasin DHE:sta Englannista. He asuvat huoneessa 211.



Alimman kerroksen yhdistetty baari ja respa on nyt tämän näköinen



Punaiset kalusteet olen saanut Jaanalta. Astioita ostan aina kun ihania sattuu kohdalle. Sijoitin kannuja, kulhoja  ja mukeja respan hyllyyn.



Pyöreän pöydän sain joskus lahjaksi ja muhkeat nojatuolit olen tilannut muistaakseni Minimaailmasta tai sitten DHE:sta Englannista.



Tänne pitää saada asiakkaita! Maksavia asiakkaita...



Pöydän ja tuolit ostin Shanghaista Kiinasta


   


Nyt on kaikissa hotellihuoneissa verhot. Nämä olivat parina samassa pakkauksessa...


  


Nämä verot ovat alimmassa kerroksessa olevissa respa-baarissa ja ravintolasalissa. Hotellin kaikki verhot on ostettu DHE:sta Englannista. Punaiset verhot ovat samettia! Ne ovat mielestäni hienot ja sopivat oivallisesti hotellin tunnelmaan!